perjantai 8. huhtikuuta 2016

mäyh mäyh mäyhem


Välillä minulla on unenomainen tunne, onko tämä todellisuutta vai vain pitkään jatkunutta kelluntaa unessa. Elän kyllä ihan sujuvasti uutta elämää, uusissa kantimissa ja uusissa ympäristöissä. Mutta sitten välillä vain havahtuu, että olenko minä oikeasti täällä. Minä. Miten minä olen tänne joutunut.


Mutta sitten taas, miksen olisi joutunut. En minä ole enää se huoneeseensa piiloutunut 15-vuotias, jonka ainut yhteys ulkomaailmaan on tietokone. Alle vuosi sitten naureskelin Hanniksen kanssa, että mitä jos asuttaisiin Helsingissä, kun kuljimme Vallilan sunnuntaiaamuisia katuja ja söimme densojen puistossa aamupalaa. En uskonut, että jo ennen seuraavaa kesää kikkailen täällä julkisilla ilman, että näytän paniikissa olevalta peuralta.


Vuoden ensimmäiseen metsässänukkumiseen on kaksi viikkoa aikaa enää. Se tekee minut iloiseksi ja malttamattomaksi. Ilmassa tuoksuu kevät ja lupaus hienosta kesästä. Sadekin on kesäistä, eikä kaiken harmauttavaa syyssadetta.

Ja onhan mulla kaksi vallan valloittavaa pikkupoikaa, jotka haluaisin pussailla kuoliaaksi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti