perjantai 4. maaliskuuta 2016

mutta minä muistan kyllä hengittää


Maailma on hengästyttävä. Kevät tulla jolkottaa kuin kieltään roikottava koira, vaikka vielä iltaisin talvi ottaakin omansa takaisin. Ei kulunut viikkoakaan edellisestä kirjoituksestani, kun meillä oli jo kämppä alla ja muuttokin on aiemmin kuin suunniteltu. Saimme sen ensimmäisen ja ainoan asunnon, jota edes kävimme katsomassa. Viikon päästä on läksiäisbileet ja minä leikkaan festarirannekkeeni irti. Sunnuntaina minä hyppään bussiin kohti Helsinkiä ja seuraavana päivänä minulla alkaa työt. Tiistaina saan hakea avaimet uuteen asuntoomme. Muuttokuorma ja H tulee perässä viikonloppuna. Hanniskin vielä vähän myöhemmin.

Vaikka olen surutyöni tehnyt ja odotan avoimin silmin uutta kaikkea, on silti yhden elämänvaiheen hautaaminen tavattoman haikeaa. En epäile hetkeäkään, ettenkö itkeskelisi yönä jos toisena kaihoani tänne betonihelvettiin.

Mökkireissu tuli tarpeeseen edellisenä viikonloppuna. Uhkauksista huolimatta en voinut talviturkkia heittää, järven jää oli paksu ja pelkkä saunavesien saaminen oli työn takana. Vaikka lunta oli kaikkialla ympärillä, päivisin paistoi aurinko ja viimeisenä aamuna räystään jääpuikoissa juoksi vesi. Seesteisyys oli käsinkosketeltavaa saunassa, kun katselin ikkunasta lumista metsää ja järven jäätä. Valoisan aikana saunominen kuuluu jouluaattoon, mutta sinä sunnuntaiaamuna sama rauhoittuminen oli läsnä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti