maanantai 21. maaliskuuta 2016

terveisiä orastavasta toivosta


Reiluun viikkoon on tapahtunut paljon. Olen loisinut kaverin nurkissa tiistaihin, kunnes sain haettua uuden asunnon avaimet. Olen ollut töissä ja kärsinyt seisomatyöhön totuttelusta, kun jalkoihin sattuu niin paljon, ettei voi enää kävellä ja on pakko vielä kävellä.


Olen nukkunut neljä yötä lainapatjalla keittiön lattialla. Kun asunto on tyhjä, sitä kummasti alkaa kaipaamaan asioita, joita ei tiennyt tarvitsevansa. Kuten kynsisaksia. Olen pakahtunut asunnon kauneudesta ja tanssinut tyhjissä, kaikuvissa huoneissa.


Olen rakastanut jokaista tänne asunnon omistajien jättämää esinettä, paitsi tuota painajaisiin tunkeutuvaa paperimassakoiraa. Olen eristäytynyt asumaan keittiössä, koska siellä on ruoka ja peti. Olen elänyt nuudeleilla, koska minun ei ole tarvinnut miettiä ketään muuta.


Olen ollut niin väsynyt töistä, että olen mennyt nukkumaan kuin hyvät ihmiset kymmeneltä. Uuteen asuntoon seikkaillessa olen ollut niin onnellinen, etten ole edes sillä hetkellä tuntenut väsymystä tai jalkojen särkyä.


Olen ollut epäkiinnostunut ulkonäöstäni mennessä pesemään pyykkiä naapuriin ystäväni luokse. Ystäväni, joka ei ole asunut koskaan näin lähellä. Olen unohtanut takkini hänen luokseen, kun luulin koikkelehtineeni ilman sitä pihan poikki, koska olin niin väsynyt, etten muistanut, olenko kulkenut takki päällä. Torstaina minussa heräsi toiveikkuus siitä, että ehkä tämä ei ollutkaan paska siirto muuttaa tänne. Perjantaina aurinko paistoi ja töistä lähtiessä sydäntä puristi toivo keväästä ja kesästä ja hyvistä hetkistä, vaikka vielä tuuli oli kylmä ja lunta jaloissa.


Lauantaina olen odottanut keittiön ikkunassa toiveikkaana, joko muuttokuorma saapuisi. Saapuihan se. Olen pessyt matkapahoinvoivan kissan pyllyä lavuaarin päällä kuin vauvan, kun rotat samaan aikaan hornasivat matkakopassaan mistään mitään tietämättä. Tavarat tuli ja suloinen tyhjyys on poissa. Illalla lähdimme katsomaan Vampyyrien tanssia Peacock-teatteriin ja Steam Hellsingissä meille tarjoiltiin viskiä teepannusta. Kun lähdimme H:n kanssa yhdessä baarista ja istuimme paikallisbussia kohti uutta kotia, tunsin oloni lämpimäksi. Me ollaan täällä nyt.


Sunnuntaina itkin, kun minut jätettiin taas tänne yksin. H ja Hannis ja loput kouvoloidit lähtivät ja oloni oli tyhjä. Tällä kertaa eläimet ovat läsnä ja Riesa on nukkunut nyt kaksi yötä tiukasti sängyssä kanssani. Coolitkin kissat tarvitsevat lämpöä ja lohtua vieraassa paikassa.

Tänä aamuna sain netin toimimaan ja minun pitäisi lähteä kahdeksi iltavuoroon. Hassua olla kuin aikuiset ihmiset. Mennä töihin ja hoitaa oikeiden ihmisten asioita. Pesukone tarvitsisi letkukiristimen, että voisin pestä pyykkiä. Tyhjentää laatikoita ja jätesäkkejä.

Kyllä tämä tästä.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

kiitos kouvola kaikesta


Eilen oli hemmetin haikeaa ja silti niin hauskaa. Eilisestä asti ranteeni ovat olleet paljaat, kun leikkasin rannekkeeni yksitellen irti Bohemian Rhapsodyn soidessa ja itkin vain muutaman kerran läksiäisten aikana. Tänään olenkin sitten itkeskellyt huomattavasti enemmän, mutta kyllä tämä tästä.

Pieni maailmanloppu tosin tuli, kun olin saanut ystävältäni rönsyliljan vauvoja läksiäislahjaksi ja kissanperkeleet olivat yön aikana pistäneet melkein kaikki makoisiin paloihinsa. Toivon, että yhdestä tragediasta selviytyneestä olisi eläjäksi. Nelsikin oli leiponut niin hienon kakun, että sydämeni käpertyi lämpimäksi ja pörröiseksi möykyksi pitkäksi aikaa. Pentagrameja ja saatananpalvontakissoja, mitä muuta muka ihminen voisi kakultaan toivoa.

Kävimme tänään yökyläilijöiden kanssa kantiksessani, jossa baarimikko aina laski minulle kaljan jo ennen pyyntöä ja läpyskä lensi. Lähtiessä huikkasin hänelle liioittelevaan tapaani hyvästit, ettemme näe enää.
"Katotaan tuota kommenttia uudelleen, kun olet taas tiskillä sanomassa 'KHALJAA'", hän nauroi. Mutta ei nauranut enää, kun sanoin että ei kun mie oikeasti lähden, maanantaina alkaa Helsingissä työt. Se tuntui vallan surulliselta.

Huomisen jälkeen mikään ei ole enää kuin ennen. Yksi aikakausi on päättynyt.

Mutta uudet ovet avautuvat edessäni tervetulleeksi toivottaen. Olen tullut pitkälle ja Kouvola on antanut minulle paljon. Olen neljän ja puolen vuoden aikana kasvanut juuri omilleen muuttaneesta, vapaudentunteesta pakahtuneesta flanellipaitaisesta rimpulasta mekkoihin pukeutuvaksi aikuiseksi, joka ei päästä koskaan irti elämänriemusta. Minä olen kasvanut, sekä leveyttä että selkärankaa. Minulla on itsekunnioitus ja ymmärrys itsestäni. Minulla on ymmärrys siitä, että parjatut piirteeni ekstroverttiydestä puheliaisuuteen ja ihmisrakkauteen eivät ole huonoja asioita. Minä välitän ihmisistä ja ihmiset välittävät minusta. Minulla on arvoa. Enkä minä ole typerä, vaikka en aina ajattele loppuun asti sitä, mitä minä sanon.

Kiitos Kouvola, rakas rujo betonihelvettini. Sinä et pääse minusta ja minä en päästä sinua sydämestäni koskaan.


perjantai 4. maaliskuuta 2016

mutta minä muistan kyllä hengittää


Maailma on hengästyttävä. Kevät tulla jolkottaa kuin kieltään roikottava koira, vaikka vielä iltaisin talvi ottaakin omansa takaisin. Ei kulunut viikkoakaan edellisestä kirjoituksestani, kun meillä oli jo kämppä alla ja muuttokin on aiemmin kuin suunniteltu. Saimme sen ensimmäisen ja ainoan asunnon, jota edes kävimme katsomassa. Viikon päästä on läksiäisbileet ja minä leikkaan festarirannekkeeni irti. Sunnuntaina minä hyppään bussiin kohti Helsinkiä ja seuraavana päivänä minulla alkaa työt. Tiistaina saan hakea avaimet uuteen asuntoomme. Muuttokuorma ja H tulee perässä viikonloppuna. Hanniskin vielä vähän myöhemmin.

Vaikka olen surutyöni tehnyt ja odotan avoimin silmin uutta kaikkea, on silti yhden elämänvaiheen hautaaminen tavattoman haikeaa. En epäile hetkeäkään, ettenkö itkeskelisi yönä jos toisena kaihoani tänne betonihelvettiin.

Mökkireissu tuli tarpeeseen edellisenä viikonloppuna. Uhkauksista huolimatta en voinut talviturkkia heittää, järven jää oli paksu ja pelkkä saunavesien saaminen oli työn takana. Vaikka lunta oli kaikkialla ympärillä, päivisin paistoi aurinko ja viimeisenä aamuna räystään jääpuikoissa juoksi vesi. Seesteisyys oli käsinkosketeltavaa saunassa, kun katselin ikkunasta lumista metsää ja järven jäätä. Valoisan aikana saunominen kuuluu jouluaattoon, mutta sinä sunnuntaiaamuna sama rauhoittuminen oli läsnä.