torstai 18. helmikuuta 2016

itsetyytyväisyys on olennainen asia mielenterveyttä


Reilun kuukauden ja noin sata työtuntia sain kulumaan villapaitaani. Tein toki välissä yhdet sukat ja vähän toista paria ja viime viikko meni juostessa. Olen ylpeä ja onnellinen.

Onnellinen olen kyllä muutenkin. Kävin viime viikolla työhaastattelussa ja minua kehuttiin hurmaavaksi. Kuukauden päästä minulla on ensimmäinen työvuoro ja kahta viikkoa myöhemmin minusta pitäisi tulla stadin tyttö. Olen innoissani ja iloinen. On aivan hirvittävä määrä kaikkea tehtävänä, suunniteltavana, etsittävänä ja sumplittavana, mutta kaikki järjestyy. Kaikki on aina järjestynyt ja tulee järjestymään.

Iloiseksi minut tekee se, että saan lähteä leikkimään kimppakämppää parhausihmisten kanssa. Totesimme H:n ja Hanniksen kanssa, että paskaaks tässä lähteä etsimään erikseen kämppiä pääkaupunkiseudulta, etitään kolmestaan joku isompi. Eihän se mikään loppuelämän suunnitelma ole, kunhan nyt aluksi olisi taloudellisempaa.

Minulla on villi aavistus, että tästä keväästä ja koko vuodesta tulee aika hyvä.

2 kommenttia :

  1. Eiih, osaisinpa itsekin kutoa ;_; Niin kaunis villapaita ja niin kaunis otus sen sisällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl neulomisen voi oppia kässätraumoista huolimattakin! Enhän mäkään ole kuin nyt vasta muutaman kuukauden tikunnut sitten yläasteen angstin. Ja kiitos kehuista, sinä kauriinsilmä. <3

      Poista