lauantai 23. tammikuuta 2016

pienet rottaset, ne lystikkäitä on


Voi tätä lumen määrää ja pakkasta. Talvesta pystyy nauttimaan ihan eri lailla, kun ei ole pakko mennä minnekään kuin ruokakauppaan, jos ei halua. En minä tästä työttömyydestä tykkää, mutta kaikesta voi ottaa ilon irti. Kohta voisin ruveta taas skarppaamaan elämän suhteen, kun valon määrä on lisääntynyt.

Larppaaminen on selvästi lisännyt vastustuskykyäni. Sen siitä saa, kun viettää melkein kymmenen viikonloppua huhti-syyskuun välillä metsässä vailla sisätilamahdollisuutta. H:lta ei meinaa millään tarttua minuun flunssat ja jos tarttuu, ne kestävät maksimissaan viikon. Ja kylmänsietokykynikin on kasvanut! Ei ole mikään ongelma hypätä luonnonveteen keskellä talvea. Avantoa voisin joskus kokeilla.

Itse asiassa larppaaminen on tuonut elämääni häkellyttävän paljon hienoja juttuja. Ihania ihmisiä, neulomista, yhdistyksen sivujen uudistamista ja vapautuneisuutta puhua nörttijutuista muiden nörttien kanssa. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla yhteisö, jossa he tulevat hyväksytyiksi ehdoitta.

Olen leijunut nyt muutamia päiviä ällöttävässä onnellisuuden kehdossa, kun kaikki on hyvin, vaikka mulla ei ole vielä töitä ja eläinlääkäriin meni melkein 200 euroa yhden rotan hampaiden hionnan vuoksi. Ihmiset tekevät niin suuren osan elämän mielekkyydestä. Pus pus te kaikki.


2 kommenttia :

  1. Apua! Miksen mä ole ikinä ennen huomannut miten liikuttavat pienet varpaat rotilla on! Ihanat :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rottien pienet päpälät ovat maailman hellyttävin asia! ♥ Mikään ei ole niin somaa, kun rotta ottaa sormesta kiinni ja alkaa pussailemaan onnesta soikeana. :')

      Poista