keskiviikko 27. toukokuuta 2015

veteraanit huutaa ja juo, eli rajakatse kutsui jälleen


Kaartilaisten tabardien syvä sininen on mitä kaunein väri, eritoten valokuvissa. Mutta kuvia te ette saa, minulla ei ole tarjota teille sinisyyttä ilman kasvoja. Saatte vain ketunleipiä, joita kuvasin viikonloppuna ennen peliä.

Perjantaina pelasimme Hanniksen kanssa huojuvaa tornia kovilla panoksilla. Keräsimme salaa metsää sellaisen ihmisen hiuksiin, jolta olisi tullut napakka luunappi otsaan, jos olisi huomannut. Ei huomannut, mutta hänen perässään kulki leikkiin kuulumaton ihminen ja ihmetteli, missä ihmeessä tämä sankari oli ryöminyt.

Kuinka onnellinen sitä pieni ihminen osaakaan olla, kun saa istua nuotiolla juopottelemassa maailman parhaiden tyyppien kanssa, joiden kanssa voi laulaa epävireisesti mitä haluaa ja sovittaa uusia sanoja ihan muihin kappaleisiin.

Hassua, miten kun pelissä hahmolla on ns. paska päivä ja kurjaa, niin pelaajalla on kivaa. Kummasti sitä hahmo kehittyy vastoinkäymisten myötä, jotka tosin ovat ihan omaa syytä. Pitääkö olla töhö. Pitää. Onneksi on niin kovat statsit, että ei ole kuin vasta kahdesti joutunut jalkapuuhun.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti