perjantai 22. toukokuuta 2015

ajatuksia ropeconissa


Hanniksen minulle marraskuun tanssileirille tekemä mekko pääsi jälleen käyttöön Ropecon-lauantaina. Kehuja sateli ennennäkemätön määrä, mistä olen edelleen iloinen ja ylpeä. Hänen tekemät vaatteensa sietävätkin saada ansaitsemansa arvostuksen. Hän itse oli tehnyt eeppisen hienon asun ja pukeutunut tarinaproggiksemme toiseksi päähenkilöksi.

--

Istuimme tien vieressä olevalla penkillä ja kiinnitimme huomiomme edestämme lipuviin nazguleihin. He kulkivat eteerisesti kauniissa jonossa, mutta sitten Noitakuningas kompastui viittaansa. Aavistuksenomaiseksi hetkeksi kaikki hiljenivät, kunnes seurueemme purskahti hyväntahtoiseen nauruun. Tilanne oli loputtoman huvittava, eikä sitä voi verhota sanoihin. Heleä tytön ääni jupisi syvänmustan viittansa alta ja hän selvitti helmansa ja seurue poistui paikalta.

--

Lauantaiaamuna ennen kahdeksaa heräsin siihen, että lonkkani kolahteli lattiaa vasten. Meillä oli luksusta nukkumasijanamme, sähkökäytteinen ilmapatja. Joku urpo (köh) oli vain unohtanut laittaa kumipatjaventtiilin siitä kiinni.

--

Hänen katseensa oli lupsakka ja ryhtinsä huono. Silti hän osasi jokaisen tanssin hetkeäkään epäröimättä. Hän tanssi vaivattomasti ja tanssitti parejaan samalla kollikissan huolettomuudella kuin mitä hänen koko olemuksensa oli. Jotkut kuvailevat ensivaikutelmaa hänestä pelottavaksi, mutta minä en näe sitä. Hänessä on samaa huvittavuutta kuin minussakin. Lauantai-illan tanssiaisissa hän veti minut mukaansa tanssimaan sellaisiakin tansseja, joista en ollut koskaan aiemmin edes kuullut. Hän ei tuominnut, kun ensimmäiset askeleet sekoilin, ennen kuin sain vieraan tanssin rytmistä kiinni.

--

Vuosi sitten en olisi uskonut, että minä olisin sekaantunut niin suurella rakkaudella historiallisiin tansseihin, tai että minä olisin omaksunut jotain niin hyvin, että kykenin soveltamaan askelikkoja uusiinkin tansseihin.

--

Istuin salin lattialla syrjässä tanssijoista ja yritin kerätä itseäni. Minua oksetti akuutisti, vyö puristi ja nälkä kalvoi pahoinvointina sisuksiani. Olin tanssinut jo kohta kolme tuntia putkeen, enkä ollut syönyt sitten perjantaipäivän kunnolla. Polviinikin sattui. Puoli tuntia myöhemmin helpotti ja palasin takaisin tanssimaan. Tilaisuuksia tanssia ei ole liikaa.

--

Yhdessä tanssiinviemisessä hän kuitenkin epäonnistui. Tanssileirillä olin kyllä hinkannut Shindigiä, mutta ei. En osannut. Kyllä minä vielä sen tanssin kesytän, vähintään koleimman musiikin ikinä vuoksi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti