perjantai 6. helmikuuta 2015

sneak peek


Kasvattaja lähetti eilen kuvia toisesta pikkupojastani, kun makasin laverilla luovuttamassa verta. En ollut pysyä nahoissani, nyt kun olin saanut visuaalia vanhemmastakin. Takaisin kotiin kävellessä ei edes mäessä kaatuminen harmittanut, vaikka se olikin viides polvilleentipahdus samana päivänä, samassa mäessä. Enää hieman päälle viikko odotusta jäljellä.

Jostain syystä olen takertunut ajatukseen uusista asukeista kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Olen naiivin vakuuttunut siitä, että minulla ei tule enää olemaan yksinäistä, hylätty olo tai tylsää. Olen myös jo etukäteen mustasukkainen rotistani, ettei tahaton lemmikkikuiskaaja H saa niitäkin rakastumaan itseensä enemmän kuin minuun. Minunhan piti olla se crazy cat lady, eikä hänen. Silti H:n syli on halutumpi.

En enää edes jaksaisi istua koneen ääressä, mielekäs tekeminen on kaikonnut jälleen jonnekin. Puhumattakaan siitä, että pidän yllä mielikuvaa siitä, että pikkuolennot tulevat olemaan henkireikäni tässä rankassa keväässä. Olen nyt jo vetäytynyt ja menettänyt kaiken oman sisällön tuottamisen kykyni. Tänään sain kuulla, että viimein minulla on ohjaaja ja ensi viikolla meille palkataan joku, joka osaa auttaa Bootstrapin kanssa. Alle kaksi kuukautta opparin palautukseen, enkä ole epätoivoltani tai osaamiseni puutteessa kyennyt edistymään. Kiire polttaa kantapäillä.

Tänään oli H:n syntymäpäivä ja Hanniskin tuli teelle illalla kummityttöni, yhdeksänviikkoisen schipperken, Sonan kanssa. Olen valtaisan onnellinen ja liikuttunut saadessani olla osa pikkuruisen koiranpennun arkea. Mutta olen myös hämilläni. En ole koskaan joutunut olemaan koirien kanssa niin paljoa tekemisissä, että käytökseni saattaisi vaikuttaa pieneen eläimeen johonkin suuntaan. Tunnen oloni välillä vähän yksinkertaiseksi ja kömpelöksi, kun en lue koiraa enkä koiranomistajaa, vaikka hän onkin paras ystäväni. Tarvitsisin jonkun manuaalin koiraihmisyyteen aloittelijoille.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti