maanantai 9. helmikuuta 2015

arkiaamun valossa näytät vanhemmalta kuin viimeksi


Teemukien sisältö oli jo jäähtynyt ja pois juotu, kun me istuimme kumpikin omassa nurkassamme raudanharmaalla sohvallani. Puhuimme iloisia, puhuimme arkisia ja puhuimme surullisia rauhallisella äänensävyllä. Kummankaan ei tarvinnut teeskennellä mitään, maanantaisen kalpean valon tuodessa vankkumattoman toivon keväästä. Vaikka sormieni kynnet sinersivätkin, sisintäni lämmitti teen lisäksi myös onnellisuus siitä, että elämässäni on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa asioita. Niitäkin, joista ei halua saada muuta reaktiota kuin tulla kuulluksi.

Vielä kaikki on väreiltään valjua, valkoista ja hailakkaa sinertävää ja harmaata, mutta niillekin on aikansa ja paikkansa. Helmikuussa voi nauttia kaikesta siitä, mitä normaalisti välttelisi ja inhoaisi. Olen antautunut täysin lumelle, kylmyydelle ja harmaan sävyille. Tieto talven taittumisesta saa minut liikuttumaan tästä kaikesta aivan eri tavoin kuin alkutalvesta, jolloin pimeys tuntuu jatkuvan loputtomiin ja vievän kaiken minulta.

Kevät on kulman takana, se tuoksuu jo ilmassa.

2 kommenttia :

  1. Kirjeystäväni kysyi minulta, että miltä lähestyvä kevät tuntuu. Purskahdin itkuun silkasta ilosta, koska kuten itsekin sanoit, pimeys on tuntunut loputtomalta. Ei minua ole luotu elämään näissä olosuhteissa. Mutta pian on jo maaliskuu, pian herätessä vastassa ei ole pimeyttä ja kylmyyttä. Tänään loikoilin sängyllä ikkunan ollessa auki ja kyllä, kevät se siellä tuoksui pyrkiessään ilman mukana sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävelin tänään koululle auringonpaisteen saattelemana. Lapaset olivat jääneet turhina laukkuun ja minun oli pitänyt aukoa nahkatakkini ja hupparini vetoketjut, kun olin läkähtyä matkan varrelle. Sieltä se tulee vääjäämättä.

      Poista