tiistai 17. helmikuuta 2015

fancy rats are fancy


Ajattelin tulla vain nopeasti hihkumaan onneani ja epäuskoani siitä, miten muutamassa tunnissa olen menettänyt sydämeni aivan totaalisesti kahdelle pitkähäntäiselle pikkupojalle. Sininen pikkuveikka on maailman suurin mammanpoika, hän häkkiin laittaessa kieltäytyi ja kaksi kertaa kiipesi kättä pitkin itsepäisesti takaisin niskaan kyhnöttämään.

Kuinka liikkikset.


torstai 12. helmikuuta 2015

kevättydy


Tänään minulla oli suurempana prioriteettina piirtäminen kuin 3D-animointi tunneilla. Röyhkeästi vielä skannasin luonnoksen, hain piirtopöydän ja aloin värittämään yllänäkyvää tuotosta kurssia pitäneen H:n paheksuvan katseen alla.

maanantai 9. helmikuuta 2015

arkiaamun valossa näytät vanhemmalta kuin viimeksi


Teemukien sisältö oli jo jäähtynyt ja pois juotu, kun me istuimme kumpikin omassa nurkassamme raudanharmaalla sohvallani. Puhuimme iloisia, puhuimme arkisia ja puhuimme surullisia rauhallisella äänensävyllä. Kummankaan ei tarvinnut teeskennellä mitään, maanantaisen kalpean valon tuodessa vankkumattoman toivon keväästä. Vaikka sormieni kynnet sinersivätkin, sisintäni lämmitti teen lisäksi myös onnellisuus siitä, että elämässäni on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa asioita. Niitäkin, joista ei halua saada muuta reaktiota kuin tulla kuulluksi.

Vielä kaikki on väreiltään valjua, valkoista ja hailakkaa sinertävää ja harmaata, mutta niillekin on aikansa ja paikkansa. Helmikuussa voi nauttia kaikesta siitä, mitä normaalisti välttelisi ja inhoaisi. Olen antautunut täysin lumelle, kylmyydelle ja harmaan sävyille. Tieto talven taittumisesta saa minut liikuttumaan tästä kaikesta aivan eri tavoin kuin alkutalvesta, jolloin pimeys tuntuu jatkuvan loputtomiin ja vievän kaiken minulta.

Kevät on kulman takana, se tuoksuu jo ilmassa.

perjantai 6. helmikuuta 2015

sneak peek


Kasvattaja lähetti eilen kuvia toisesta pikkupojastani, kun makasin laverilla luovuttamassa verta. En ollut pysyä nahoissani, nyt kun olin saanut visuaalia vanhemmastakin. Takaisin kotiin kävellessä ei edes mäessä kaatuminen harmittanut, vaikka se olikin viides polvilleentipahdus samana päivänä, samassa mäessä. Enää hieman päälle viikko odotusta jäljellä.

Jostain syystä olen takertunut ajatukseen uusista asukeista kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Olen naiivin vakuuttunut siitä, että minulla ei tule enää olemaan yksinäistä, hylätty olo tai tylsää. Olen myös jo etukäteen mustasukkainen rotistani, ettei tahaton lemmikkikuiskaaja H saa niitäkin rakastumaan itseensä enemmän kuin minuun. Minunhan piti olla se crazy cat lady, eikä hänen. Silti H:n syli on halutumpi.

En enää edes jaksaisi istua koneen ääressä, mielekäs tekeminen on kaikonnut jälleen jonnekin. Puhumattakaan siitä, että pidän yllä mielikuvaa siitä, että pikkuolennot tulevat olemaan henkireikäni tässä rankassa keväässä. Olen nyt jo vetäytynyt ja menettänyt kaiken oman sisällön tuottamisen kykyni. Tänään sain kuulla, että viimein minulla on ohjaaja ja ensi viikolla meille palkataan joku, joka osaa auttaa Bootstrapin kanssa. Alle kaksi kuukautta opparin palautukseen, enkä ole epätoivoltani tai osaamiseni puutteessa kyennyt edistymään. Kiire polttaa kantapäillä.

Tänään oli H:n syntymäpäivä ja Hanniskin tuli teelle illalla kummityttöni, yhdeksänviikkoisen schipperken, Sonan kanssa. Olen valtaisan onnellinen ja liikuttunut saadessani olla osa pikkuruisen koiranpennun arkea. Mutta olen myös hämilläni. En ole koskaan joutunut olemaan koirien kanssa niin paljoa tekemisissä, että käytökseni saattaisi vaikuttaa pieneen eläimeen johonkin suuntaan. Tunnen oloni välillä vähän yksinkertaiseksi ja kömpelöksi, kun en lue koiraa enkä koiranomistajaa, vaikka hän onkin paras ystäväni. Tarvitsisin jonkun manuaalin koiraihmisyyteen aloittelijoille.