tiistai 27. tammikuuta 2015

kesäkin on jo kulman takana


Lunta on vielä kahlattavaksi asti maassa, mutta kuten joka vuosi, tammikuun lopulla sisälläni herää kevät. Siihen ei auta realismi, eikä vallitsevat sääolosuhteet. Päivien pidentyminen saa minut heräämään ja sytyttämäään sellaisen palon sisälleni, jota ei voi hillitä. Minunkaltaisellani kesäkuun kakaralla ei ole mitään annettavaa talvelle, joka vain vie kaiken energian ja valon elämästä. Jäin selaamaan tätä kirjoitusta varten viime kesän kuvia ja voi, kuinka iloiseksi ne minut tekivätkään. Kykenen vieläkin tuntemaan ihollani sen pakahduttavan kuumuuden, joka heinäkuussa teki arjesta vaikeaa. Mutta silloinkaan minä en valittanut, silloin oli riittävän lämmintä ja kesä.

Kesä, kesä, kesäkesäkesä. Tällä hetkellä on suostu suomaan ajatustakaan opparille, joka junnaa minusta riippumattomista syistä paikallaan. En voi edistyä, koska minulla ei ole vieläkään ohjaajaa, joka auttaisi ja ohjaisi. Asia ei ole kiinni siitä, ettenkö olisi kysynyt, pyytänyt ja anellut. Deadline on kahden kuukauden päästä, saa nähdä pystynkö palauttamaan koko paskaa ajoissa. Haluaisin kovasti valmistua, mutta ei ole minun vikani, jos koulu tekee siitä äärimmäisen vaikeaa.

Ihan sama. Kevät ja kesä, olen valmis ottamaan teidät vastaan. Ja ihmiset vielä ihmettelevät, miksi hamstraan kesävaatteita marraskuussa. He eivät tiedä mistään mitään.

tiistai 20. tammikuuta 2015

odotuksista itseään kohtaan


Joskus toivoisin olevani cool ihminen. Tiedättehän, sellainen, jonka ulosanti olisi hiottua ja hallitsisi eleensä ja askeleensa. Aina silloin tällöin yritän toteuttaa itseäni asian suhteen. Lähimmäksi pääsin 2011 syksyllä uudessa opinahjossa aloitettuani. En minä muuten tietäisi, mutta luokkatoverini totesi joskus vuosi sitten "sä olit niin cool ensimmäisellä viikolla, mut sit sä avasit suusi".

Niin. Ei minusta taida olla cooliksi. Olen sellaiseen aivan liian pehmeä, äänekäs, puhelias, nolosti pukeutuva ja holtiton. Kuinka osaisinkaan jättää kertomatta kaikki ne tarinat, jotka eivät nosta arvoani ja julkaisematta ne kuvat, joissa näytän hölmöltä ja epätäydelliseltä. Onneksi meitä on joka lähtöön, eikä minun tarvitse paikata kenenkään sijaa räpistelemällä tyylikkyyden suvannossa. Ei minusta koskaan voi tulla sellaista, joka hioo blogiaan ja kuviaan täydelliseksi kiiltokuvaksi. Tai cooliksi rosoisuudeksi. Ei minun tarvitsekaan.

On niin paljon armollisempaa hyväksyä itsensä ja epätäydellisyytensä. Elämästäni on tullut paljon parempaa, kun en jaksa keskittyä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Koen itseni myös kummaa kyllä koko ajan kauniimmaksi, vaikka kiinnostukseni ulkonäköäni kohtaan vähenee koko ajan. Aikani ja energiani kohdistuu kaikkeen muuhun kuin oman epätäydellisyytensä vatvomiseen. Ei kyllä mihinkään oikeasti hyödylliseen, mutta kirjoittaminen ei ole koskaan pahasta, vaikka ei osuisikaan Tärkeiden Asioiden puitteisiin.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

diktaattoreita ja ex-laumanjohtajia

Olen löytänyt itselleni uuden tyylin piirtää koneella. Taitaa jäädä multa digimaalaus hetkeksi syrjään. Alempi on ensimmäinen versio, sen huomaa kyllä. Potretissa jälki on jo varmempaa.


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

naamani on minun, vaikka välillä toisin luulen


Nyt ehkä voisin polkea tasajalkaa silkasta riemusta. Tänään sain varaukseen kaksi rottapoikaa. Asia on nyt virallista. Vaikka alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat, olen enemmän kuin iloinen lopputuloksesta. Russian blue ja dumbo-korvainen amber. Dumboa en pyytänyt, mutta en lähtenyt kieltäytymään sen takia kaihoamastani punasilmäisestä. Tästä lähtee sietämättömän pitkä countdown reilun kuukauden päähän, enkä minä malta odottaa.

Oppariin pitäisi keskittää ajatukset, mutta olen jumissa, koska en osaa. Aivan kaikkea minäkään en voi googlata, eikä minulla ole ketään, joka osaisi auttaa. Turhauttaa. Kerrankin yritän tehdä jotain niin, etten ylittäisi aitaa siitä, missä aita on jo kaatunut ja hautautunut nurmeen, niin aita onkin ylitsepääsemätön. Vaihdan kohta alaa konduktööriksi, meidän vanhaan viestinnän rakennukseen on tullut rautatiekoulutus. Lukiossahan en mistään muusta haaveillutkaan kuin konduktöörin urasta.

torstai 8. tammikuuta 2015

tyhjän häkin kaiho


Heräsin tänään yhdeksältä ovikellon soimiseen. Kiireellä nousin sängystä ja hätäisesti yritin kiskoa jotain vaatetta päälleni, huikaten samalla oven läpi "Odota hetki!" Kävin alhaalla kantamassa kuriirin kanssa kolmanteen kerrokseen hyvän kokoisen paketin, jonka jälkeen sainkin tasata pidemmän aikaa henkeä. Tuokin riitti ilmeisesti rehkimisen määritelmän alle flunssaisena. Minä painuin takaisin sänkyyn ja ensimmäisen puoli tuntia Riesa määrätietoisesti esitti kovaan ääneen kysymyksiä siitä, mikä tämä on, onko se mulle, mikset sä avaa sitä ja miksei tässä ole jo seikkailureikiä. Kyselyikä ja laatikon herroittaminen jatkui koko aamupäivän, ennen kuin annoin kissaparalle periksi ja aloin H:n kanssa purkamaan laatikon sisältöä.

Puolisen tuntia myöhemmin makuuhuoneessamme oli melkein puolitoista metriä korkea, uudenkarhea rottahäkki, joka enää vain odottaa eläjiä, lisäsisältöä ja poikasajaksi tiheämpää verkkoa ympärilleen. Miten ihmeessä minä maltan odottaa melkein kaksi kuukautta vielä, eikä pentue ole vielä edes syntynyt, hätinä siitettykään.

Odottavan aika on niiiiiin pitkä.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

kissakuvia, kissakuvia kaikkialla

Ottakaa kasa joulukuvia. Jos nyt kerran puolessa vuodessa heittäytyisi villiksi ja laittaisi useamman kuvan kuin yhden. Jouluviikon kuvaussaldoksi jäi 700 kuvaa, joista suurin osa kissakuvia. Asia saattaa myös näkyä näissäkin kuvissa.. Ronja oli vihapulla, ekä halunnut olla kuvattana. Isobroidin kissat edustivat sitten senkin edestä.