perjantai 5. joulukuuta 2014

päivitys ennen bibiksiä


"Apua kello on puoli kolme ja tulee kohta pimeää. H tule ottamaan kuvat!!!!"
 "Mrrh..." *räps räps*
"Ei tullut hyviä, ota uudet!!!!!"
"...."

Olen miettinyt jo jonkin aikaa, pitäisikö minun ottaa muutama rottapoika tänne eloa piristämään. H on taivuteltuna siihen pisteeseen, että olen saanut hänet murahtamaan "ei ainakaan ennen joulua". Olen kauhean innoissani. Tunnen myös oloni 12-vuotiaaksi, joka yrittää kauheasti vakuutella vanhemmilleen huolehtivansa hyvin ja kivasti ensilemmikistään. H ei ole yhtään niin innoissaan kuin minä, ihme vastarannankiiski. Olen kuitenkin aikuinen ihminen ja kykenevä kantamaan vastuun päätöksistäni ja kaitsettavistani.

Viinipullo on jääkaapissa ja odotan ihmisiä tulevaksi. Niitä kaikkia kahta. Tänä iltana laatu on korkeampi kuin määrä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti