maanantai 10. marraskuuta 2014

söpöpää ja kissanpissaa


Halusin kokeilla nutturasaparoita. Näytin yllättävän söpöltä. Pukeudun maneerinomaisesti aina samoihin vaatteisiin, mutta enpä minä kummempaa tarvitsekaan.

Viime yönä Riesa ensimmäistä kertaa elämässään tuli sänkyyn nukkumaan. Vielä niin, että se käpertyi säärieni väliin hakemaan lämpöä. Aamulla heräsin siihen, että Riesa tarpoi reiteni päällä tomerasti ja sitten havahduin siinä määrin huomatakseni sen käyttäneen minua hiekkalaatikkonaan. Täkissä, lakanoissa ja minussa oli kissanpissaa petariin asti. En voinut olla eläinparalle vihainen, hiekkalaatikko oli akuutisti vailla uutta hiekkaa jo pari päivää, sen mitä me olimme yrittäneet saada autokyytiä päästäksemme hakemaan kissanhiekkaa. Tänään meidän muutenkin piti päästä, mutta Riesa sai yöllä tarpeekseen.

Minulla on vieläkin vähän paha mieli kissojen puolesta, että ne joutuivat kokemaan ruokkoamattoman hiekkiksen inhon. Tunnen syyllisyyttä aiheesta, mutta minä en kertakaikkiaan voi hakea neljän kilometrin päästä kissanhiekkaa pyörällä tässä vaiheessa vuotta. Nyt on hiekkis pesty ja uudet hiekat laatikossa.

Näin minä kirjoitan tikusta asiaa. Tässä vielä loppukevennykseksi myös kylppärimme oveen tulostettu kuva. Riesa myös kakkasi tuonne parvekkeelle pissaepisodin jälkeen.

2 kommenttia :

  1. En ymmärrä miten toi kuva jaksaa naurattaa vuodesta toiseen, mut niin se vaan tekee :DDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä, huutonauraminen ei vaan koskaan lopu. :DD Yleensä vitsit menee parissa kerrassa vanhaksi, mutta tuossa on jotain maagista.

      Poista