torstai 30. lokakuuta 2014

apua, hän sanoi heikolla äänellä


On kiinnostavaa huomata, että vaikka olen äärimmäisen uupumuksen ja loppuunpalamisen partaalla, pystyn silti irroittautumaan itsestäni ja katselemaan itseäni ulkopuolisen silmin. Ai näin tämä yksilö reagoi pitkäkestoiseen stressiin. Itkeskelemällä ja eristäytymällä. Muutama ystävällinen sana ja lempeä kosketus olkapäähän saivat minut purskahtamaan itkuun kesken oppituntien. Onneksi seminaarityön deadlinepäivä oli tänään ja paikalla ei ollut kuin muutama ihminen. Pakenin vessaan ja nyyhkytin puoli tuntia voimatta lopettaa. Sitten keräsin itseni, palasin luokkaan ja itkeskelin vähän lisää julkisesti. Muutama luokkatoveri oli oli raahannut säkkituolin pelihuoneesta ja nukkuivat siinä. Tuntia myöhemmin olin saanut kasattua itseni, vastaanottanut hirvittävän hedarin ja menimme luokkalaiseni kanssa pitämään asiakaspalaveria kahdeksi tunniksi. Nyt olen selvinnyt tästä viikosta.

Onneksi minun epätoivoni on lyhytkestoista laatua, tulevaisuudenuskoni ei ole hälvennyt minnekään. Minä tiedän, että tämä on vain väliaikaista, vaikkakin lähes ylitsepääsemättömän raskasta.

Ajattelin ottaa ensi viikon omaa syyslomaa ja olla tekemättä mitään.

2 kommenttia :