lauantai 27. syyskuuta 2014

tapasimme jälleen, herra putro


Huomasin korvieni soivan, kun pääsin kotiin. Teehetken omaisesta perjantaista tulikin pyörremyrskyn päättäväisyydellä keikallakäynti. Minä en voinut kuin taipua kauniiden pyyntöjen edessä ja nostaa säästötililtä rahaa, jota minulla ei olisi ollut varaa käyttää.

En ole nähnyt Samuli Putroa livenä kai neljään vuoteen. Muistikuvani miehen aiemmista keikoista olivat lähes hartaita ja tunnelmaltaan intensiivisiä. Nyt koko baari vyöryi uudenlaista energiaa, jota en ollut nähnyt aiemmin. Pidin siitä. Siinä missä musiikki oli villimpää, laulu oli kuitenkin pysynyt sinä samana, johon minä aikoinaan ihastuin. Siellä me olimme pienen lavan eturivissä ja tunnelma oli lähes liian intensiivinen, bändin ollessa kosketusetäisyydellä koko ajan.

Ilman pienintäkään häveliäisyyttä minä lauloin jokaisen biisin, onnellisena siitä, että olin paikalla. Olen vieläkin hämilläni siitä, että Putro otti katsekontaktia välillä minuun ja lauloimme omituisia, lyhyitä hetkiä kestäviä duettoja pitkin keikkaa. Hän nyökkäsi tilanteen päättyessä hyväksyvästi ja jatkoi taas show'taan. Eihän minun ääneni kuulunut, mutta oli miellyttävää olla siinä mukana.

Kamala huutelia_naine kun olen, en voinut olla ennen erästä välispiikkiä huikkaamatta, että onko Törnävällä mukavaa. Kysymyksestä keskeytyi lyhyt keskustelu aiheesta, että ai oletko Seinäjoelta. No olenhan minä. Miten helvetissä sä tänne olet joutunut. Levittelin käsiäni. Ai miehen perässä? Nauroin ja eräs ystäväni selkäni takaa huitoi käsiään bingo!-eleellä ja nauroi myöntävästi.

Oli harvinaislaatuisen mukava keikka. Ainutlaatuinen suorastaan kaikessa omituisuudessaan.

2 kommenttia :

  1. Putro osaa kyllä vetää jotenkin niin tunnelmallisia keikkoja että kyllä tällä itkupillillä alahuuli väpättää : D Nyt iski hirveä keikkakuume vaikka säästörahoilla pitäisikin ostaa taidetarvikkeita lopputyötä varten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollakin oli tunnelma kohdillaan, vaikka Putro ei soittanut kuin muutamat ensimmäisen levyn biisit niiden antamalla hartaudella. Oli suoranainen ihme, etten alkanut vollottamaan, kun Olet puolisoni nyt lähti soimaan. : D Normaalitilahan mulle on, että aina noilla keikoilla itkettää luvattoman paljon.

      Poista