perjantai 12. syyskuuta 2014

mutta kun minäkin muutun


Nyt kun kerran puheeksi tuli. Jupisin facebookissa, että kynähameessa on perin ikävää fillaroida. Siihen sitten yläasteaikainen kaverini tuli kommentoimaan että sinullako kynähame. Niin, minulla. Join lisää sitruuna-inkivääri-hunaja-noitalientä ja jäin ajattelemaan asiaa. Mikä saa ihmisen ajattelemaan, että kahdeksassa vuodessa keskenkasvuisesta rääpäleestä ei kasva toisennäköistä ja -henkistä ihmistä?

En jotenkin osaa jatkaa aiheesta. Olen hämilläni. Eivätkö kaikki muutu? Se on ihan luonnollista, että kasvaessaan ihminen vaiheilee ja venkoilee menemään. Vaikuttaako asiaan se, että tämän kommentin sanoja näyttää käytännössä samalta kuin armon vuonna 2004 meidän yläasteen aloittaessamme. Tai no, en tiedä. En ole nähnyt häntä livenä sitten vuoden 2010 jälkeen. Mutta uskoisin niin. Eikä kyllä kai oikein kukaan muu meidän sen aikaisesta porukasta ole muuttunut miksikään. Tai muuttanut pois. Minä lähdin, karkasin ensin Seinäjoelle ja sitten Kouvolaan. Muut ovat jääneet Seinäjoelle tai jonnekin muualle ympäryskuntiin.

En minä itseäni jalustalle nosta, en minä sitä. Kunhan ihmettelen, mikä saa jotkut ihmiset olemaan kuin aina ennenkin. Äh. Ihmiset tekevät valintoja kuten parhaaksi näkevät ja ihmiset nyt vain tekevät eri lailla. Ääneenihmettely tapojen muuttamisesta pitkän ajan kuluessa vain sai minut kohottamaan kulmiani.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti