keskiviikko 27. elokuuta 2014

WAAAAAGH


Oli Gaazu ja oli DatSan. Oli teräaseet vyötäisillään painivia isoja miehiä ja tupakansytyttimenä toimiva poltin, joka vahinkotönäisystä kävi pelottavan lähellä sikariaan sytyttävän partaa. Gaazua käskettiin, Gaazu totteli ja ajoi isoja pomoja DatSanilla niin, että lavalla seisoivat isot miehet ja yksi iso mies istui katolla, koivet etuikkunalla. On suoranainen ihme, ettei kukaan kuollut sinä viikonloppuna.

Vaikka peli oli lauantaina, jo perjantaina ihmiset lipsahtelivat jatkuvasti hahmoonsa, pyytämättä ja kysymättä. Olen vieläkin häkeltynyt siitä, kuinka tuollaisesta.. perseilystä voi tulla noin äärimmäisen hieno larppi. Töniminen on kommunikoimisen muoto ja mitä kovempaa huutaa, sitä kovempi jätkä on.

Sitten lauantai-iltana jo valmiiksi viimeisiään vetelevä DatSan sai vahingossa joutsenlaulunsa ja tuli törmänneeksi puuhun, vuodatti jäähdytinnesteet ulos ja pääsi vielä offgamealueelle ennen kuolonkorinaansa. Nyt meillä on kultti DatSanin kunniaksi. Yksi tyyppi lupasi tehdä vilkun lasista meille kulttikorut. Etupaneelissa ollut Datsun-logo pääsee pyhäinjäännökseksi silkkityynylle koristeelliseen laatikkoon, kuten pyhäinjäännösten kuuluu maata. Tarvitsemme hymnin, kiitosvirren ja muut asiaankuuluvuudet.

..hulluja nuo larppaajat.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti