sunnuntai 31. elokuuta 2014

ja taas minä kirjoitan niitä näitä


Joskus vain on ihan jees ottaa itsestään likaisen peilin kautta vähän kälyinen kuva. Elämäni ei ole oikeasti kovin kiillotettua. Puoliksi syöty broilerinsiipikin pyörii eteisen lattialla odottamassa pikkupetoaan. Kengätkin unohdin jalasta, vaikka niitä minun oli tarkoitukseni esitellä. Siellä ne ovat tennareitteni päällä nurkassa.

Eilinen ilta oli jotenkin kauhean kaunis, vaikka meitä ei ollut erään ihmisen luona kuin kolme kylässä, mutta se oli aivan riittävästi. Se oli juuri niitä iltoja, jolloin kuunnellaan hyvää, rennonlaiskaa musiikkia ja juodaan kukin mitä sattuu shampanjalaseista. Minäkin join vallan hyvää kiljua liian hienosta lasista juomaan nähden, mutta sekin oli aika jees. Katselimme kauhean korkealta parvekkeelta ydinkeskustan hämmentävän vaisua lauantai-iltaa ja erään nistin korttelirallia kävellen. Meillä oli Fortuna-turnaus, jossa jäin viimeiseksi, mutta osanottajat saivat tasapuolisesti jekkua.

Huomenna on ensimmäinen koulupäivä, mutta olen toisella puolella auktoriteetin tietokonetta. Taas minut pyydettiin opettamaan nuorempiani. Olen otettu ja hämmentynyt tästä luottamuksesta, vaikka en minäkään osaa kuin sen verran, että pärjään. Onneksi tämä keikka on vain kolmepäiväinen ja saan stressata omista opiskeluasioistani ihan riittävästi sen jälkeen. Keväällä pitäisi valmistuakin.

lauantai 30. elokuuta 2014

have you seen big bad wolf?


Vähän sekavaa tekstiä tiedossa, olen syvästi pahoillani.

Tota, juuh. H sitten yhden iltakävelyn ja puheeksi tulemisen päätteeksi osti mulle The Wolf Among Usin. Siitä tuli jo ensimmäisen vartin jälkeen ehdoton suosikkipelini kaikkien muiden ohitse. Neljä pelikertaa ja kahdeksan tuntia myöhemmin olen edelleen samaa mieltä, mutta nyt on vähän tyhjä olo. Haluan lisää.


En kehtaa edes sanoa hirveästi koko pelistä, koska menee muuten naurettavaksi hypettämiseksi. Musta on vaan aika siistiä tehdä satuhahmoista ja muista vastaavista tarinaa naapurustona New Yorkissa. Muutenkin asiat vain istuivat kohdilleen kuin nyrkki naamaan. Ääninäyttely, grafiikka, tarina. Eihän tuo edes ollut peli juurikaan, enemmänkin interaktiivinen tarina valintojenteoilla.

Alkuperäiseen sarjakuvaankin, Fablesiin, tutustuin tänä aamuna sängyssä maatessani, koska halusin lisää. (Sail hatan uudelle puhelimelle, jolla voi tehdä muutakin kuin soittaa. Comic reader ladattavissa!? Tänne!) Olen iloinen, että saan lisää tarinoita tuosta maailmasta, mutta voi piru kun osaa olla rumaa piirrosjälkeä. Luen silti.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

WAAAAAGH


Oli Gaazu ja oli DatSan. Oli teräaseet vyötäisillään painivia isoja miehiä ja tupakansytyttimenä toimiva poltin, joka vahinkotönäisystä kävi pelottavan lähellä sikariaan sytyttävän partaa. Gaazua käskettiin, Gaazu totteli ja ajoi isoja pomoja DatSanilla niin, että lavalla seisoivat isot miehet ja yksi iso mies istui katolla, koivet etuikkunalla. On suoranainen ihme, ettei kukaan kuollut sinä viikonloppuna.

Vaikka peli oli lauantaina, jo perjantaina ihmiset lipsahtelivat jatkuvasti hahmoonsa, pyytämättä ja kysymättä. Olen vieläkin häkeltynyt siitä, kuinka tuollaisesta.. perseilystä voi tulla noin äärimmäisen hieno larppi. Töniminen on kommunikoimisen muoto ja mitä kovempaa huutaa, sitä kovempi jätkä on.

Sitten lauantai-iltana jo valmiiksi viimeisiään vetelevä DatSan sai vahingossa joutsenlaulunsa ja tuli törmänneeksi puuhun, vuodatti jäähdytinnesteet ulos ja pääsi vielä offgamealueelle ennen kuolonkorinaansa. Nyt meillä on kultti DatSanin kunniaksi. Yksi tyyppi lupasi tehdä vilkun lasista meille kulttikorut. Etupaneelissa ollut Datsun-logo pääsee pyhäinjäännökseksi silkkityynylle koristeelliseen laatikkoon, kuten pyhäinjäännösten kuuluu maata. Tarvitsemme hymnin, kiitosvirren ja muut asiaankuuluvuudet.

..hulluja nuo larppaajat.


tiistai 26. elokuuta 2014

jos sä vaan tahdot niin


Joskus olo on äärimmäisen avuton, kun kokee olevansa kykenemätön auttamaan surullista. Siinä ei enää tiedä, miten päin itsekään olla. En haluaisi sanoa ääneen, että minullekin tulee paha olo ihan vain silkasta empatiasta, koska se kuitenkin pelottaisi toisen pois ja saisi vaikenemaan, ettei minun tarvitsisi surra hänen vuokseen. Toisen hiljaisuus on kaikista hirvittävin asia, mitä minulle voi tehdä. Haluaisin vain auttaa ja olla turvana, olla läsnä.

perjantai 22. elokuuta 2014

kettutukka on takaisin


Hiukseni ovat taas yhtä liekkiä. Samaan aikaan rakastan näitä valtavasti, mutta jotenkin en kuitenkaan osaa suhtautua asiaan. Enää ei musta kyllä ole aktiivisesti ylläpitämään suoravärejä. Piru vie, kuinka huonosti nukuinkaan yön yli muovipussi päässä, kun muhittelin väriä kiinni. Hourailin niin paljon, etten edes tunnistanut jaloissa nukkuvaa Riesaa omaksi lemmikikseni.

Voi tätä ironiaa, värjäsin maailman hienoimmat hiukset vain saadakseni lisää punaista larpatakseni örkkiä. Odotan innolla, mitä kuvamateriaalia mä saan huomenna ennen peliä. Vaikka Warhammerit eikä 40k ole sinällään tuttuja, niin aika nätisti silti liukuu siihen riehumiseen ja yleiseen fiilikseen. Perseilypelihän tuo on.

RED GO FASTA

torstai 21. elokuuta 2014

pelleä ei tunne kukaan


Hmh. Tämä aihe on nyt tullut elämässäni esiin tässä lähiaikoina niin monta kertaa, että ehkä haluaisin kirjoittaa ajatukseni selväksi.

Minä olen pelle. Läpänheittäjä, perseilijä. Mutta minä olen muutakin. Tuntuu typerältä edes vakuutella, että hei, minäkin olen järkevä ihminen. Mutta vakuutteluksi se menee, koska palautteena saan lähinnä naureskelua. Ne eivät usko minua. H on tässä kolmen vuoden aikana ehtinyt huomauttelemaan minulle kerran jos toisenkin, että kun sä käyttäydyt kotona paljon fiksummin kuin ihmisten seurassa. Nyt vasta tänä kesänä olen sisäistänyt sen.

En enää voi vedota yksittäistapauksiin. Lähes joka kerta, kun yli kahden ihmisen seurassa menee keskustelunaiheet pohdiskeleviksi, vakaviksi, mielipiteensä esittäviksi, minun aivan järkevä keskusteluunosallistumiseni torpataan ennen kuin olen edes ehtinyt sanoa mitään. Ei Raadolla kuitenkaan ole mitään järkevää sanottavaa. Eräänä iltana laskeskelin, että ehdin sanoa yhteen keskusteluun noin seitsemän kertaa kaksi sanaa lauseestani, ennen kuin minun päälleni puhuttiin aggressiivisesti. Ihmiset kieltäytyvät vaistomaisesti näkemästä minusta mitään muuta kuin sen helpon, tutun ja ennakoitavissa olevan puolen. Kyllä minä tiedän, eivät he sitä tahallaan tee. Olen vain vajonnut juoksuhiekkaan ja polkenut itseäni vahingossa syvemmälle. Ihmisten ennakko-oletus siitä, että kuinka vain heittäisin läppää vakavasta aiheesta ja se fakta, että olen korkeaääninen nainen, eivät edistä kuulluksitulemista. Totta kai kova- ja matalaäänisempää kuunnellaan helpommin.

Olen myös huomannut, että kuulluksitulemattomuus on tehnyt verbaliikastani terävämpää ja rujompaa. Ihmiset kiinnittävät herkemmin huomion korviinsärähtäviin sanoihin. Kuulostan pahasuiselta ja kärjistävältä vain sen takia, että hei, mullakin on asiaa.

Alkusysäyksen tämä teksti sai siitä, kun viime viikonloppuna H kertoi hänen ja hänen ensimmäistä kertaa tapaamansa kaverini puhuneen minusta ja siitä, kuinka sääli on, ettei minua oteta vakavasti. Aha, ai muutkin ovat huomanneet. Olen kuitenkin iloinen siitä, että minulla on kourallinen ihmisiä, jotka näkevät minun kaikki puoleni. Ei-niin-yllättäen jokainen heistä on syvällä lähipiirissäni. Kiitos teille. Teistä ainakin kahden tiedän varmuudella lukevan tämän ja haluan vain kertoa, että olette tärkeitä.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

oho pierustuksia


Mulla on tänään ja eilen ollut joku aivan jäätävä piirtämisdraivi päällä, eikä se meinaa ottaa loppuakseen. Tällä hetkellä saldona on yhden Hanniksen linen väritys, oman työn väritys, yllänäkyvä kuva pääsi uusintakierrosväritykselle ja vielä jos yhden jutun saisi tälle iltaa valmiiksi. Mitähän tää nyt taas on, kun en ole piirtänyt kohta neljään vuoteen juuri ollenkaan ja yhtäkkiä tulee vain tällainen rykäisy.

Kiersimme tänään Hanniksen kanssa kirppareita örkkilarppia varten. Yhdellä kirpparilla koputtelin sateenvarjoani lattiaan ja totesin, että sitten kun olen vanha ja ryppyinen, hakkaan ihmisiä sateenvarjolla. Selkäni takaa kuului nauruntyrskähdys, kun jollain keski-ikäisellä naisella oli kauhean hauskaa kommenttini vuoksi.

Alla on uusi, maailman hienoin hahmoni. Hän on Momo, syvää maailmantuskaa kärsivä narkolepsialaiskiainen. Kaikista hienointa on roolipelata huvittavia hahmoja kuolemanvakavissaan. Ei täällä nyt iloa pidetä.


perjantai 15. elokuuta 2014

ei ei ei en halua


Kevät hujahti ohitse ja minä riemuitsin jälleen orastavaa elämää. Kesä vei minut mukanaan ja nyt minä olen iskemässä jarruja kiinni. En luovu, en varmasti päästä irti niistä kuumista päivistä, jolloin ei tapahtunut mitään kuin puistossamakoilua ja niistä, jolloin tein kaikkea hyvää ja ihanaa. Olen hyssyttänyt ihmisiä siitä kamalasta s-sanasta, joka vaanii minua joka nurkan takana. Nuoremmilla koulut ovat jo alkaneet ja minä naureskelen, kuinka heillä raukoilla on tuollaisia velvollisuuksia keskellä kesää.

Mutta ei auta. Se pirulainen tulee vääjäämättä kohti. Surettaa kesästä, minulle rikkaimmasta vuodenajasta luopuminen, vaikka tiedän rakastavani sitä kurjaa s-sanaa yhtä lailla sen puskettua päälle. Mutta se on eri. Siinä ei ole riemua, vaan vajoaminen takaisin syvään harmauteen ja melankoliaan, josta Raato nauttii eri lailla kuin kesä-Pärsky. En vain halua kokea sitä vielä. Antakaa armoa, edes pieni hetki. Minä en ole valmis tähän.

Aivan kuin menettäisin jonkun rakkaan ystävän, kun kesä väistyy. Tuntuu kertakaikkisen pahalta.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

uguu


Olimme Tykkimäellä eräs päivä ja Nelsi voitti narunvedosta sinistä asiaa oksentavan sammakkosormuksen. Tarpeeksi sillä leikittyään hän antoi sen hoiviini ja minä reppana vähän muokkasin sitä. Sopivasti oli halloweenbileistä jäänyt parit ylimääräiset silmämunat laatikkoon pyörimään..

keskiviikko 6. elokuuta 2014

ei voisi olla paremmin


Halusin vain kertoa, että tämä pullanaama osti itselleen oranssin huuliasian.

Minä, yöeläimisyydestä kärsivä ja puolillepäiville nukkuva, heräsin tänään yhdeksältä kuin seinään. Ei väsyttänyt, ei unettanut. Luikahdin puhelimella nettiin katsomaan, olisiko minua kaivattu. No olihan minua. Suvi oli ihan hetki sitten kaivannut ja oli onlinekin. No minähän reippaana ihmisenä lähdin yllyttämään, että torille pitää lähtemän. Alle tuntia myöhemmin olimme istumassa helteisellä torilla syömässä aamupalaksi pullaa pillimehun kera.

Mansikoista onnistuneesti tingattuamme materialistiset akat hairahtuivat Sokokseen, eivätkä palanneet ihan tyhjin käsin. (ei kerrota kenellekään, että mä meikkaan huultenrajauskynällä enkä huulipunalla.)

tiistai 5. elokuuta 2014

katkeita


Olimme fiinit viininlitkijänaiset yhtenä perjantaina. Paikan olisi vain voinut valita paremmin keskupuiston ja sen densojen sijasta.

Eräänä aamuyönä patjalla maatessamme leffaa katsoessa, hän oli kietoutunut miehen syliin, mutta silti minun ja hänen jalkansa olivat raukeasti sotkeutuneet toisiinsa. Niin oli hyvä.

Näin viimeyönä unta, jossa olin mies. Oloni oli vielä herättyänikin lohdullinen ja tyyni.