maanantai 30. kesäkuuta 2014

oopsie daisy


Täytin eilen 23. Toissapäivänä olin Pridessä ja iloinen kaikesta. Eilen olin iloinen kaikesta, kevyesti krapulainen ja maha täynnä sushia. Syömistä ei lopeteta kun olet kylläinen, vaan silloin kun inhoat itseäsi. Itsehillintäni karkasi uikuttaen piiloon, kun ahneus otti vallan.

Helsinkiin lähtiessä aamulla törmäsin nettikaveriini, johon olin jo aiemminkin törmäillyt hänen huomaamattaan. Luikahdin hänen äitinsä selän taakse muina miehinä, toveri huomasi minut ja virnisti maailmasta valloittavimmin. Hän kävi ostamassa lippunsa, hyvästeli äitinsä ja pikkusiskonsa, minun istuessa penkillä kaikessa rauhassa. Hänen lähdettyä kävelemään portaisiin lähdin kaikessa rauhassa peräänsä, tervehdin ja istuimme junassa vierekkäin Lahteen saakka. Oli hienoa huomata, kuinka tekstitse kommunikointi voikin muuttua luontevasti jutteluksi.

 Kotiinpaluujunassa edessäni istui kolme teinityttöä, jotka olivat kuin amerikkalaisesta high school -leffasta. Jossain takanani pikkulapsi lauloi tuu tuu tupakkirullaa. Äiti soitti synttärionnitellakseen. Muista asioista puhuttuamme hän erehtyi kysymään, olinko ollut Pridessä. Vastasin myöntävästi.

"OLETKO SINÄKIN SELLAINEN???"
"Ehkä."
"Minä en kyllä usko sua--"

Hupsista saatana. Kypsässä kahdenkymmenen kolmen vuoden iässä tulin sitten puoliväkisin raahatuksi kaapista uloksi, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään väliä edes äidilleni. Olenhan sentään mieltätyynnyttävässä, äärimmäisen vakituisessa parisuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Ei tässä farssissa enää oikein tiedä, pitäisikö naamakämmentämisen lisäksi itkeä vai nauraa.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

levotonta itsetutkiskelua


Önköti tönköti. Mun piti laittaa ihan joku muu kuva tuohon, mutta kun se nyt tuntui sopivan aiheeseen. Soma, mutta katseessa jotain levottomuuttaherättävää.

Mä olen ihan hirveä kusettaja. Ulkonäköni ei kohtaa persoonani kanssa ja sekös vasta kanssaihmisiä varmaan ahdistaakin. Luulevat tutustuvansa johonkin somaan tyttölapseen, mutta saavatkin riesakseen pahapuheisen perseilijän, joka käyttäytyy räävittömästi. Livenä siis. Internetissä taas olen 90% ajasta kuulemma passiivis-aggressiivisen kuuloinen ja lopun aikaa vedän samaa pellen roolia kuin livenäkin. Funny fact: pidän oikean elämän ihmisten kanssa chattaamista liveperseilynä, eikä se ole verrattavissa nettitovereihin tai vieraisiin internetihmisiin. Silloin äänessä on liveminäni eikä internetminäni.

Olen muutenkin päätynyt pitämään ulkoista kuortani ja persoonaani kahtena ihan eri asiana. Persoonaani ei tosin tule sekoittaa internetminään, sekin on taas toinen osa persoonaani. Kuoreni ja persoonani eivät ole riippuvaisia toisistaan juuri millään tasolla. Molemmat ovat muuttuvaisia, mutta ne eivät siltikään ole samaan aikaan samassa, jos koskaan. Eikä tiettyyn puoleen fysiikkani tule koskaan taipumaankaan, joten "tyydyn" toteuttamaan itseäni siinä suhteessa tekstillisesti. Olen aika hyvä esiintymään miehenä internetissä, höhöö. Suhtautukaa varautuen Antteihin.

Olipa kerran välivuosi ja minulla ja parhaalla kaverillani oli aavistuksen pikkuriikkisen tylsää. Silloin astuivat esiin Antti ja Markus ja meillä oli oikein lystikäs vuosi heidän kanssaan. Bustaussaldo vain yksi ja sekin kaatui liikaan myötätunnon näyttämiseen.

Näköjään myös joudun ihmisten olkapääksi riippumatta siitä, mitä he luulevat sukupuoleni olevan.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

nummirakkaus on läsnä


On ehkä turvallisinta laittaa tähän sellainen kuva Nummesta, jossa olen tullut juhannussaunasta ja olen selvinpäin ja freesinä. Vastakkaistakin kuvamateriaalia löytyy, jota en toivoisi löytyvän julkisesti, haha.

Tavoitteet saavutettu hyvän krebatorion osalta. En voi myöskään olla julkaisematta kuvaa minusta ja kauan kadoksissa olleesta kaksoisveljestäni, jonka kanssa olemme herkästi kainalossa Fatcampin kovimman ja hienoimman jätkän kanssa. En ole oikeasti edes juurikaan kyykyssä, J on oikeasti reilusti yli kaksimetrinen ja minäkin sentään vähää vajaa 170cm.

Kaksoisveljenikin on ollut tietämättäni jo elämäni laitapiireillä jonkin aikaa ja nyt kaverini alettua seurustelemaan hänen kanssaan ja raahattua Nummeen, löysin viimein kolmannen veljeni. Olen aina miettinyt, miltä tuntuisi, jos minulla olisi elämässäni samanlainen kaaoksentuoja kuin minä. No nyt se selvisi ja se on aika hienoa. Tosin kanssaeläjät ovat äärimmäisen vastakkaista mieltä, mutta meillä ainakin on sairrraan kivaa. Eikä me edes oltu syypäitä sohvanpolttoon. Mitä nyt El Reto kävi raastamassa naapurileirin pakusta kolmatta vuorokautta soineen Popedan levyn ja pisti sen paloiksi. Miehen työn teki.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

tarinapärinää, enimmäkseen


Aina joskus saan tukkarusetin onnistumaan, vaikkakin menestys on parhaimmillaankin vaihteleva. Ajattelin vain ilmoittaa, että huomenna minä liikahdan kohti Nummijärveä rymyämään festareille ja sitten jään pöndelle pariksi päiväksi toipumaan.

Tarina etenee ja me vahingossa aloimme puoliksi vitsillä suunnittelemaan siitä kirjasarjaa. Vahingossa myös taisimme puhua tarinallemme jo päätöksenkin, mistä tuli ehkä aavistuksen paha mieli. Kyllähän me molemmat tiesimme, että se ei tule päättymään hyvin, mutta asian lopullisuus tuli vasta nyt raskaana ylleni. Heillä on silti aikaa reilusti yli toistakymmentä vuotta, mutta tieto heidän tarinansa lopetuksesta ei ole kevyt.

Olen iloinen, että minulla on joku, jonka kanssa pystyy vetämään pelkän tarinankerronnan diippiyden pohjamutiin ja vielä vähän syvemmällekin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mikään ei ole mustavalkoista ja vääristä valinnoista rangaistaan. Ei ole mitään niin kivaa kuin analysoida tarinan kaikkea mahdollista tuntikausia. Setviä juonta eteenpäin, hahmojen historiaa ja heidän välisiä suhteita ja sitä, kuinka merirosvojen moraali on ihan oikeasti kyseenalainen ja kuinka he eivät itse pidä tekemisiään vääränä. Ja kuinka kasvattamatta jääneestä lapsesta tulee kasvattamatta jäänyt aikuinen.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

saaresta


Perille päästyämme istuimme Hanniksen kanssa laiturinnokassa ja katselimme, kuinka aurinko väistyi ja tilalle tuli massiivisia mustia pilviä. Ukkonen verrytteli äänijänteitään. Saimme katsella salamointia pitkän aikaa, ennen kuin taivas avasi hanansa ja kaatoi niskaamme kaiken veden, mitä vain irti lähti. Nauraen pakenimme sateensuojaan.

Siinä me seisoimme kuistilla ja pitkän hiljaisuuden jälkeen aloimme laulamaan ihan vain omaksi iloksemme, ääniemme sekoittuessa sateenropinaan. Tuuli puuskitti järvenpintaa, aivan kuin joku olisi juossut veden päällä kuin nurmikolla. Niskavillani olivat nousseet pystyyn, eikä se johtunut kylmyydestä. Koko hetki oli äärimmäisen kaunis keskellä ei-mitään ukkosessa ja Haltin häissä on aina ollut jotain värisyttävää.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

ei marsut mee noin lujaa


















Toistan itseäni sanoissani noin viiden postauksen välein, mut ei se mitään. Olkaa hyvä, olen repeatilla taas: Ensin mulla ei ole mitään kirjoitettavaa ja sitten mulla kaatuu kaikki käsiin ja tekisi mieli spämmätä sata postausta samalle päivälle. Jätän siis kronologisuuden sikseen ja otan pintakäsittelyyn viimeisimmän tapauksen.

Eilen oli Ässän ja Nelsiracerin Salatut Elämät -tuparit, jotka olivat mitä mieltäliikuttavin spektaakkeli. Ottaen huomioon sen, että en ole eläissäni katsonut ainuttakaan salkkarijaksoa, mulla oli aikasta kivaa. Minä olin huono darrapylly edellisen päivän bileistä, enkä sitten lähtenyt epiikanomaisille jatkoille baariin ja ilmeisesti vielä uima-altaaseenkin. Sen sijaan kippasin itseni kahdeltatoista sänkyyn muka nukkumaan. Juuei, meni puoli kolmeen Hanniksen kanssa spekuloidessa fb-chatitse tarinamme juonenkäänteitä. Puolen vuoden tauon jälkeen tämä lähtee taas ykkösellä hanskasta ja mikään ei pidättele meitä kumpaakaan.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

pärähtely ei lopu


Tämän blogin pitäisi vaihtaa nimeään samalla tavoin kuin minä muutun auringonpaisteella Raadosta Pärskyksi/Päräksi/Päräyderiksi. Whine ei lopu muuttuisi Pärinä ei loppuisiksi. Se olisi siistiä, jos jaksaisin muuttaa ulkoasua säännöllisesti. Mutta en vaivaudu näkemään vaivaa, joten vain fiilistelen asiaa.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

kesä-raato on kesäisä


"Älä selittele. Ystäville ei tarvitse ja viholliset eivät usko", luki jossain muuten roska-artikkelissa. Hieno lause, minä pidän siitä.

Mistä tietää, että ystävät ovat maailman suurimmat töhöt yhdessä ja erikseen? No siitä, että molemmat taittavat nilkkansa vuoronperään.

Ai niin oho. Edellinen kirjoitukseni oli 200. Hyvä minä, hienosti.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

hop taas.


Ja näin minä rikon hiljaisuutta vain ilmoittaakseni, että häivyn Hanniksen kanssa mökille viikonlopuksi. En ole koskaan ollut tuollaisessa saaressa tai veneessä, jolla sinne pitää mennä. Tästä tulee jännittävää.

Miksei minulla ole koskaan mitään sanottavaa, kun olisi hetki istahtaa koneelle. Liikaa tekemistä selvästikin. On liian kiire istua puistossa/tehdä töitä/olla terassilla, ettei ehdi edes ajatella kirjoittamista.

Mutta moi, halusin vain sanoa olevani hengissä ja jakaa tuon kuvan, minkä kaverini minusta nappasi Kotkassa.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

"sä näytät joltain aavikkolaiselta"


Perjantaina tuli postissa kauan kaivatut kakkaahousuissa-housuni, joissa taidan viettää koko kesän. 

Ja nyt te tiedätte, miltä näyttää krapulainen kesähippi. Eiliset larppaajapariskunnan tuparit olivat sen verran railakkaat, että niitä ei voi muistella kuin hyvällä, tämän päivän olotilasta huolimatta. Känniset akat™ ompelivat erään rokkitähden farkunpersustan kuntoon oranssilla kankaalla ja rokkitähti piirsi kirkkoveneen siihen. Seuraavaksi minun rintsikkani päätyivät korjauskurssille. Nyt sanka ei enää tunge ulos. Eräs herrasmies epäili minua ja Hannista lepaaneiksi. Minussa on ilmeisesti jotain syvää queer-auraa, koska minulta kysytään tuota suhteellisen usein. Ei haittaa. Vaikka seurustelenkin vastakkaisen sukupuolen kanssa, ei se minusta silti heteroa tee.

Aamulla heräsin yhdeksänvuotiaan tyttären sängystä, keräsin isäntäparin makuuhuoneesta rintsikkani niiden unohduttua korjauksen jälkeen sinne ja kaivoin avaimeni isäntänaisen pusakantaskusta. Kotiin poljin 20 minuutissa, siinä missä paikallelöytämiseen minulta ja Hannikselta meni tunti ja yksi luovuttanut puhelinsoitto, että me eksyttiin, neuvoisitko. Olimme sillä hetkellä viidenkymmenen metrin päässä kohteesta. Kunnialla kuitenkin suoritetut bibikset.