perjantai 28. helmikuuta 2014

paska ihminen


Minäkuvani on vääristynyt. Minä en ole enää kuvassa näkyvä söpö 60-kiloinen, olen vaakaapelkäävä ja villillä heitolla 15 kiloa suurempi. Ikävä kyllä minun aivoni sanovat, että olen edelleen pieni ja sievä, eikä minun tarvitse tehdä itselleni mitään. Että olisin juuri hyvä näin. Yritän silti aloittaa vuoden tauon jälkeen roller derbyn uudelleen. Taidot ovat tallella, mutta kunto ei (vielä) riitä.

Kauhean vaikea kirjoittaa aiheesta ilman, että kuulostan itseinhoiselta.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

gaalan jälkeinen päivitys

 
 
Puuhasteludarra

Ominaispiirteet: Henkilö ei voi huonosti (ainakaan enää) ja henkilö ei kykene pysymään aloillaan. Hänen täytyy koko ajan puuhastella ja touhuta jotain, mutta toiminta on enimmän osan ajasta tuloksetonta toiminnan määrään nähden. Saattaa saada jotain aikaiseksi. Yleisimmin puuhasteludarrassa olevan henkilön on havaittu siirtelevän likaisia vaatteita paikasta toiseen, jolloin ne jossain vaiheessa päätyvät pyykkikoriin asti. Huomattavan hyvässä tapauksessa vaatteet päätyvät jopa pesukoneeseen, joka laitetaan päälle. Ehkä, jos henkilö ei saa päähänsä puuhastella jotain muuta ja täten unohtaa edellinen toimenpiteensä.

lauantai 22. helmikuuta 2014

let's go sunning

Minun ei ollut tarkoitukseni itsekritiikin puuskassa julkaista ylläolevaa kuvaa ollenkaan, mutta sitten pelasin taas muutaman tunnin Fallout 3:sta ja hyväksyin, ettei minusta koskaan tulekaan luontevasti söpöä. Farkkuliivin heitin ylleni, kun näytin liikaa runotytöltä ja murentelin lopunkin tyttömäisyyden rähjäisillä maihareilla. Hahaha itsekritiikki iski vähän myöhemmin ja poistin kuitenkin.

Huominen on siis hieno haaste, meillä on joukkuegaala ja minä teen parhaani ollakseni asiallinen nainen.

Yhtenä päivänä tuli H:n kanssa puheeksi Falloutit ja oliko minulla edes kolmosta koneella. No oli minulla ja kahden vuoden pelaamattomuuden jälkeen jatkoin hahmolla, jolla olin ennestään pelannut vain muutaman tunnin. Silloin kun kokeilin ensimmäisen kerran Falloutia, Skyrim ei ollut vielä ilmestynytkään ja olin ihan hukassa. Nyt, muutaman sataa tuntia edellä mainittua pelanneena oli luontevaa vaihtaa genreä ja viehättyä jälleen kerran post-apocalytpisistä meiningeistä.

Allaoleva kuva on lavastettu, en kokopäiväisesti sniikkaa olentoja hengiltä vaaleanpunaisessa mekossa. Mukana se kyllä kulkee inventaariossa. Tui.

perjantai 14. helmikuuta 2014

yp


Ei mulla mitään oikeaa asiaa tainnut olla, kunhan halusin julkistaa maailmalle, kuinka rumasta ankanpoikasestakin voi tulla jotakin.

Ollakseni ihminen, joka unohtaa ihmisten merkkipäivät eikä pidä lahjomisesta, mua on siunattu hemmotteluun taipuvaisella miesihmisellä, joka tuo lahjoja kotiin jopa nimipäivänä. Hävettää ja imartelee. Kukat kylläkin ostin tänään itse, kun tultiin syömästä. Tui.

maanantai 10. helmikuuta 2014

seikkailu, taas


Eilen paistoi aurinko ainakin kolme minuuttia.

Mulla on muuten ihan oikeasti uudet lasit, kun uudenvuoden jälkeen uusitut kehykset napsahtivat poikki kolme viikkoa myöhemmin Helsingissä, kun olin kaverin synttäreillä ja ne vain napsahtivat poikki sellaisesta, mistä niiden ei pitäisi napsahtaa. Isoveli joutui kuuntelemaan itkuista tuherrusta puhelimen toisessa päässä ja vielä kymmeneltä illalla hän kävi hakemassa kaupasta pikaliimaa ja jatkoi matkaa baariin kanssamme. Hän ähelsi tunnin lasieni kanssa ja haettiin tiskiltä jesaria. Mulla on oikeasti maailman paras isoveli ja sillä oli kauhean hauskaa meidän kanssa.

Seuraavana päivänä paluujunassa Hannis naureskeli, kuinka tarinaakertova ulkonäköni oli. Silmälasit korjattu jesarilla ja kengissä ja laukussa sinistä maalia, koska en nähtävästi osaa kulkea omassa rapussani ilman, että pyyhin vastamaalattuja seiniä mukaani. Ja laukussa avaamaton salmaripullo, koska pystyin tekemään itsestäni vaivaannuttavan ilman sitäkin kolmessa eri bussissa keskustasta nukkumaan mennessä.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

kello on 4:02


Valo? Se ei asu täällä. Täällä nukuttaisiin vaikka vuorokauden ympäri, jos vain kehtaisi. Seinästä irtoavat tapetit pitäisi repiä kokonaan ja maalata seinät valkoisiksi. En tosin jaksa ymmärtää, miksi edellisen asukkaan on pitänyt peittää tuon, alta paljastuvan kauniin tapetin. Jokainen valkoinen asia toisi tänne hämäryyteen asteittain valoa, mutta kun minä pidän mustasta.

Onneksi ajatukseni ovat jo keväässä ja kohta minä jaksan taas yrittää tehdä muutakin kuin notkua baareissa (koska ei keksi muutakaan) tai notkua koneella/peiton alla/sohvannurkassa.