sunnuntai 19. tammikuuta 2014

sisältää huonoa mieltä


Ihmiset jutuissaan usein kertovat, kuinka heidän pitäisi olla itselleen lempeämpiä ja antaa armoa olla vähän laiska. Että heidän pitäisi hyväksyä itsensä ja vartalonsa sellaisenaan. Ettei pitäisi olla niin neuroottisia ja hukkua töihin. Kunpa minäkin voisin sanoa niin. Minun nautinnonhakuisuuteni ja hyvän mielen ylläpitoni on saanut minut notkahtamaan kuoppaan, josta on vaikea kiivetä takaisin minkäänlaiseen itsekuriin. Minun ei pitäisi olla itselleni näin armollinen, että saisin itselleni mitään mieltä laihtua takaisin normaalipainon rajoille. Tunnen oloni liian hyväksi tunteakseni oloni ällöksi, joksi minun pitäisi itseni tuntea.

Hävettää ja poden huonoa omaatuntoa. Läski ei käy paitsi koominen läski. Onneksi olen koominen. Ja onneksi mulla on paljon kissavaatteita, joihin piiloutua.

"No jos ahdistaa, niin tee asialle jotain."
Niin. Pitäisi.

maanantai 6. tammikuuta 2014

myrskyn alla


Kuukauden takaa.

Ulkona oli pimeää, enkä tiennyt mitä odottaa. Sisälle kuului vain tuulen kohina ja parvekkeen lasit helisivät. Viimein minun oli pakko uskaltautua ulos. Ensimmäinen tunteeni oli vilpitön helpotus, kasvoilleni ei langennutkaan piiskaava sade. Nostin kuulokkeet korvilleni ja lähdin kävelemään. Kun ohitin talojen suojaavan katveen, tuuli teki parhaansa saadakseen minut ottamaan sivuaskeleen. Puistossa puut huojuivat ympärilläni, taipuivat, mutta eivät katkenneet. Päästyäni perille jäin vielä kymmeneksi minuutiksi ulos katselemaan oksia puista tiputtelevaa myrskyä, kunnes minun oli pakko luovuttaa sosiaalisen paineen alla ja siirtyä sisälle. Aamu oli jo alkanut valjeta kaikessa harmaassa valjuudessaan.

--

Rakennuksia vasten rohisee tuuli ja äsken valot sammuivat hetkeksi. Ikkunan vieressä olevat puut huojuvat vimmaisesti. Samaisesta ikkunasta vetää vieressäni, eikä patterista ole lämmitykseksi. En voi kuitenkaan olla hymyilemättä. Myrsky on kaunis.

perjantai 3. tammikuuta 2014

kouvola 666

Kerttu Kyllikki von Kissanen.

Jesses, mikä uusivuosi. Kello löi nolla nolla ja raketit räjähtelivät yläpuolella, kun ambulanssi kaartoi tielle ja tuli hakemaan kännisen keski-ikäisen, suoraan turvalleen kaatuneen miehen, jota me jäimme auttamaan. Neljä tuntia myöhemmin jouduin puolustamaan maihin tirvaistua kaveriani, jota kaveripojan eksä kävi vetämässä ilman syytä turpaan. Sain siinä sitten itsekin nekkuun ja lasit poikki. Poliisi oli että höpö höpö naiset, selvittäkää asia selvin päin. Jos kyseessä olisi ollut miehiä, kahta ihmistä syyttä turpaan vetänyt, mustasukkainen eksä olisi päätynyt saman tien bailupakuun.

Onneksi kahteentoista tuntiin mahtuu enemmän kivaa kuin draamaa.

Kävin jo vaihdattamassa (taas) uudet kehykset rilleihini ja odotan, että katuva ihminen laittaisi rahaa tililleni. Silmän alla on skraadu ja silmäkulmaan ja ohimoon sattuu, ei onneksi mitään pysyvää.