tiistai 13. elokuuta 2013

kalsarosaurukset krebatorioon


Olisi ollut hienoa, jos olisin esim. muistanut tarkistaa kamerani akkutilanteen ennen lähtöä. Ei sitten otettu kuvia.

Mitähän minä kertoisin. Tapahtui niin paljon hienoja asioita, että niistä ei oikein voi edes kertoa tai muistaa kaikkia. Mutta minäpä kirjoitan jotakin ihan itselleni muistiin, ettei minun tarvitse yrittää tukeutua näihin pilattuihin aivosoluihini taas vuoden päästä.

Päästyämme Kikkeliin toimitimme tärkeitä asioita. Kaverin tultua kaupasta eräs vieressäni penkillä istunut mumma kommentoi, että ihanaa kun teillä on tuonlaatuistakin nestettä mukana. Vesipullot olivat siis kaverillla käsissä. "Menettekö tekin sinne Jurassic Parkiin?" mumma kysyi ja me hymyilimme, että joo. Hänen lapsenlapsensakin oli kuulemma menossa. Emmekä malttaneet sanoa, että ne vesipullot täytettiin festaribussia odottaessa viinillä, koska lasipullot olivat kiellettyjä asioita ja kielletyt asiat olivat kiellettyjä.

Perjantaina oli pummikuuskuuskuuden syntymäpäivä ja osa laittoi hänen kunniakseen pitkät kalsarit jalkaan. Minulla oli kuvassa näkyvät kikki hiiri -kalsarit. Marauderin glitterkalsarit kiersivät miehillä hyvinkin ahkeraan. Minulla oli glitteriä vain varpaankynsissäni.

PMMP:n keikka sai minut itkemään kuin pienen lapsen. Minä vain tanssin, lauloin ja nyyhkytin menemään. Ihanat naiset, heitä minä jään vielä kaipaamaan. Kotiteollisuuskaan ei jättänyt kylmäksi ja kesken heidän keikkansa lavalla tapahtui vihkiminen. Liikutuin vähän siitäkin.

Yllättäen ei viikonloppuna ollut kylmä, vaikka kaksi päivää vain satoi enemmän tai vähemmän. Silloin kun ei satanut, oli helle ja aurinko nuoli ihoa. Viime vuoden takia olin epäuskoinen lämpimistä keleistä, joten ei minulla ollut mitään kevyttä vaatetta. Oli kuuma.

Sunnuntaina suuntasimme taas kaupunkiin syömään ja haisemaan julkisesti pahalta. Olimme navigoimassa itseämme kahden kaverin kanssa syömään sushia, kun täysin odottamatta normaalin oloinen mies tuli kysymään meiltä, olemmeko saatananpalvojia. Kysymyksen syy jäi hämärän peittoon, varsinkaan kun pimeyden ylipapittaremme ei ollut mukana. Yhdellä oli villasukat jalassa ja minulla ei mitään mustaa.

Samana iltana lähellä olevasta leiristä soitettiin Fröbelin palikoita ja mehän krebattiin. Siitä on varmaan lähemmäs kaksikymmentä vuotta, kun olen viimeksi tanssinut Robotti-rockin tahdissa.

Koska festarikortsuja jaettiin joka suunnalta, kalsarosaurukset ryhtyivät luoviksi. Löytyi mm. kortsuilmapalloja ja yksi makkara survottiin kumin sisään. Sitten Marauder läiski allekirjoittanutta lerssillä poskelle ja sitten minä raatelin koko kyrsän. Poikien teki häjyä.


Virallinen Jurassic-taiteilijamme mr. Jones piirsi darramorson ja maanantaiaamuna näytin tuolta, mutta vähän itkuisempana ja säälittävämpänä ja myötätuntoa kerjäävänä. Junaa jouduimme odottamaan kaupungissa melkein kolme tuntia ja sekin oli ihan jees.

--

Istun Mikkelin torilla ja ihmiset kulkevat ohitseni. Selkeä vähemmistö on minun kaltaisiani ryönäisiä ja väsyneitä kotiinpääsyä odottavia festari-ihmisiä. Aurinko lämmittää selkääni ja minulla on kuuma. En osannut varautua, että elokuussa on vielä hetkittäin kesä.
"Mikkelissä on yllättävän paljon kauniita naisia", kaveri toteaa selkäni takaa. Sitten keskustelu ajautuu taas muualle.
Ilmassa leijailee muikun tuoksu ja minun pitäisi itsekin käydä hakemassa. Edessäni pörröpäinen tyttö rullaa laudallaan, kaatuu ja rullalauta kiitää eteenpäin, kunnes törmää penkkiin ja pysähtyy. Tuuli on kuin varkain muuttunut kylmäksi ja alkanut ajaa tummia pilviä kaupungin ylle. Kohta alkaa sataa.

Nyt syön erittäin kelvollisia muikkuja ja jossain kaukana jyrisee ukkonen.

2 kommenttia :