sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

keltaista maalia

Miten selittää itselleen äärettömän tärkeästä ja henkilökohtaisesta ilman, että se kuulostaisi lattealta. Unet ovat aina latteista lattein puheenaihe, ei ketään kiinnosta muiden unet. Kaikkialla aina skippaan muiden unikertomukset. Ehkä en vain osaa suhtautua muiden unien irrelevanttiuteen asiaankuuluvasti.

Minun uneni kun ovat tarinoita, galakseja. En tiedä, ovatko unimaailmani syy vai seuraus siitä, että kirjoitan ja luon tekstiä, vai saavatko uneni minut kirjoittamaan. Mutta minä kirjoitan, kirjoittaminen on minussa ja minä voin huonosti, kun en voi kirjoittaa.

Minä rakastan sitä, kun saan painaa pääni tyynyyn tietäen, että tänäkin yönä minua odotetaan. Minä olen haluttu, pelätty, vihattu, jahdattu, en kukaan. Vaikka näenkin kohtuuttoman usein unia, joissa joudun tappamaan, ettei minua tapeta, niissäkin on niin paljon muuta tarinaa. Kuvittelen tietäväni, miltä tuntuu viiltää kurkku auki, kun iho vastustelee ja antaa sitten periksi.

Toissayönä  näin unta, että maalasin erään maatalon makuuhuoneen seiniä keltaisiksi. Huoneen keskellä oli sänky ja sängyssä itsensä lopettanut mies.

Näen myös unia, joista saa sellaisenaan novelleja. Yleisesti epäloogisiksi tunnetut unet ovat minun tapauksessani kelpoa tavaraa. Herättyäni pystyn useimmiten hyväksymään takeltelematta alitajuntani purkaukset.

Olen vain niin onnellinen siitä, että minussa on tämä. Ja olkaa hyvä näytekappaleesta, millaisia asioita minä elän peittoni alle käpertyneenä. Mitään en ole lisännyt tai poistanut.

--

"-ja siksi hän heitti minut tänne loukkoon", nainen lopetti tarinansa nojaillessaan paksun puuoven kalteri-ikkunaa vasten.
Vartija oli ymmällään. "Eikö hänen korkeutensa kuuntele sinua? Hän on sentään siskosi", vartija kysyi ja kohotti kypärää haroakseen hiuksiaan.
"Hän ei ole sentyyppinen ihminen, joka kuuntelisi ketään päätettyään mielipiteensä", nainen huokaisi.
"Hänellä olisi ollut puoli vuotta aikaa pyörtää päätöksensä, mutta täällä minä olen."
Vartija oven paremmalla puolella raapi leukaansa mietteliäänä. "Entä se.. mies? Olisitko todella antautunut hänelle?" vartija käänsi katseensa takaisin vangin puoleen.
"Ehkä. Kyllä ..en tiedä. Se olisi ollut valtakunnalle parasta, mutta rakas sisareni tulkitsi hänen kuninkaallisen päänahkansa pelastamisen yrityksen petturuudeksi", nainen vastasi ja jatkoi: "En edes tiedä, onko se kapinallinen vallananastaja hengissä."
"Voisin tarkistaa asian, jos haluatte."
"Mm."
"Miten vain tiedätte parhaaksi."
"Jos viitsit", vanki katsoi hetken vartijaansa silmiin ja käänsi katseensa pois. Nainen ei itsekään ollut varma, tahtoiko tietää vieraasta jätistä mitään. Vartija katseli naista jonkin aikaa vaiti, kunnes epämiellyttävä hiljaisuus katkesi miehen asennonvaihtoon.
"Minä tulen pian takaisin."
"Kiitos."
Vartija lähti silmukkapaita kalisten astelemaan kivikäytävää toisaalle, jättäen naiselle soihdun seinälle valaisemaan ankeaa vankilaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti