tiistai 30. lokakuuta 2012

kissoja kissoja kissoja

Kävin vähän kotona kissaämmäilemässä syyslomalla. Pikkukissa kiusasi kovaa kollia, joka sanoo miu. Tuollainen valkoinen mammanpoika on jäänyt minulta porukoille. Musta perkele mahtuu vielä kirjahyllyn sisään.





Huomenna on halloweenbileet, joita en olekaan odottanut kuin joulua hitusen enemmän. Halloween on kaikessa amerikkalaisessa kaupallisuudessaan paras juhla ikinä. Minähän vastaanotan jokaisen tilaisuuden lähteä larppaamaan zombia mielihyvin. Saatoin myös vähänniinku ostaa neljänneslitran tekoverta ja lisää maskeerausvärejä. Maskeeraaminen on harrastus, jota saan toteuttaa liian harvoin. Raatomeikit, luv dem. Jostain mysteerisesti meidän pakastimeen on ilmestynyt luujääpalamuotti, minä en tiedä asiasta mitään. En harrasta spontaaneja mieliteko-ostoksia, joilla ei ole mitään tekemistä järjen tai tarpeen kanssa. Varsinkin, kun kyse on LUUJÄÄPALOISTA. Kuin siistit.


6 kommenttia :

  1. Spottasin tuolta bittiavaruudesta, että opiskelet pelisuunnittelijaks. Asiasta kiinnostuneena kysynkin siis, että osaisitko kertoo millasta tän kyseisen alan opiskelu on, ja että mitä siihen vaaditaan? :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs, kiinnostaako ala? :>
      Mulla ei itselläni ollut ennen tänne kouluun tuloa mitään aiempaa kokemusta pelisuunnittelusta tai nettisivujen teosta, mitä me myös täällä väkerretään. Pääsykokeissa sisäänpääsyyn riitti luovuus ja kiinnostavat näkemykset. :--) Mä ainakin tykkään tästä alasta kovasti, varsinkin kun me ollaan enemmän visuaalisen puolen luojia kuin koodareita. Tenttejä ei ole, kaikki kurssit paria kielten kurssia lukuunottamatta suoritetaan portfoliopalautuksina tai muuten ns. lopputyön palauttamisena.

      Hahmosuunnittelu. <3

      Poista
  2. Oi vitsit, kiinnostaa erittäin paljon! Ja kuullostaa tosi hyvältä :--) Pitääkin ottaa asiasta ite lisää selvää, ellet sitte halua kertoa jotain enemmän :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän mä kertoisin, en tiedä oikeastaan muuta kuin omasta koulustani. :--D Meidän linjalle otettiin tänä syksynä viimeiset oppilaat ja ensi syksynä alkaa muotoilun alla (me ollaan siis viestintää) englanninkielinen game design, kun mä opiskelen digimedia-nimikkeen alla. Tuo englanninkielisyys ei kyllä hirveästi muuta asiaa, esim. viime jaksossa mulla sattui olemaan kaikki neljä kurssia englanniksi. : D Jos sua enempi kakanjauhanta asiasta kiinnostaa (mesessä lol jos kukaan enää sitä käyttää), niin voit ottaa yhteyttä. ;> raatomieli@hotmail.com

      Poista
  3. Ihania missejä! Alemassa kuvassa lueskelin vaan kirjojen selkämyksiä, kun yhtäkkiä tajusin, että joku tuijottaa minua takaisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuo kissa harrastaa sitä ihan vapaa-ajallakin ilman kameraa.. :D

      Poista