sunnuntai 2. syyskuuta 2012

hajatelmia.

Tämä oli alun perin vain muistioon kirjoitettuja pätkiä, joiden ei pitänyt päätyä minnekään. Niin kuin ennen vanhaan. Jostain syystä en osaa kirjoittaa suoraan bloggeriin luontevasti, vaan alan henkisesti änkyttää. Lopuksi kissoja.

--

Illalla H opetti minua uudelleen kolmedeehen kolmedeeäsmaksilla. Olin puolessa vuodessa unohtanut
kaiken, mitä yhtenä yhtä pimeänä iltana kuin eilen minulle opetettiin. Hän loi ja kiersi ja hioi luontevasti monimutkaista robottiasiaa ja minä.. minä kokeilin, hakkasin control + z ja kokeilin uudestaan. Yritykseni alkoi näyttää haluamaltani vasta, kun H kertoi, mitä kannattaa tehdä. Lisää control zetaa ja halusin tehdä itse. Unohduin lukemaan internetissä asioita ja välillä vilkaisin, joko asiat olivat muotoutuneet itsekseen. Yllättäen eivät. Ehkä joskus teen tuon loppuun. Tai aloitan alusta. Pakko saada tuo ohjelma haltuun, ennen kuin sen kurssit alkavat koulussa. En halua toistaa samaa kuin Blenderin kanssa, ollessani se vajakkiurpo joka ei pysy opetuksen mukana eikä tajua mitään ja lopulta jää youtubeen fiilistelemään muumimusiikkeja, kun muut animoivat liekeissä.

--

Vielä viideltä aamulla makasimme sängyssä ja keskustelimme äkillisen muistikuvan innoittamana
Runescapesta. Piti erikseen ottaa puhelin yöpöydän virkaa toimittavalta jakkaralta ja käydä netistä
tarkastamassa, miltä vanha versio näyttikään. Ihanan kämäiseltä. H tiesi kertoa, että rune muuttui
kolmedeeksi 2006, mistä siitäkin on jo kauhian pitkä aika. Ja minä sentään pelasin sitä vielä
rumempaa pienen hetken vielä pidemmän aikaa sitten, pikkuveljen innostamana.

--
 
Tunsin oloni naurettavan elokuvalliseksi, kun puolialasti ajelin vapaalla kädellä H:n leikkurilla sivusiiliäni ja niskavillojani lyhyemmäksi. Onneksi mielikuvissani voin näyttää coolilta, enkä siltä löysältä nelisilmältä, jonka aamupörröiset hiukset hakeutuvat joka suuntaan tyvessä olevan blondauksen avittamana.

--

Suihkussa tunsin jotain.. irtoavan hiuksistani. Ensimmäistä kertaa käteeni jäi muutamia takkutupsuja, jotka eivät kestäneet värjäämistä. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että tätä reuhkaa on niin paljon, etten ihan heti ole kaljuuntumassa. Tuntui silti pahalta. Syys on tullut ja rakastan jokaista hetkeä. Sitä, kun päivisin paistaa aurinko ja on lämmin ja sitä, kun illat ovat pimeitä ja sade ropisee ikkunalautoihin. Ensimmäistä kertaa hetkeen joudun taas ajattelemaan kynttilöiden turvallisempaa sijoitusta, ettei kissamaki polta itseään. Sekin tuntuu vain luontevalta, huolehtia tuollaisesta. Teetä menee enemmän kuin on terveellistä, eikä sekään haittaa yhtään. Haluaisin uuden vedenkeittimen. Sellaisen hyvännäköisen.

Itse asiassa olen vasta muutamia vuosia käyttänyt vedenkeitintä teeni lämmittämiseen. Hyvin pitkään hoidin asian vanhanaikaisesti, kattilalla ja liedellä.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti